Ticketmaster ja Finlandia-talo ovat solmineet yhteistyösopimukseen tapahtumien lipunmyynnistä. Tammikuun alussa 2022 voimaan astuvan sopimuksen mukaan Ticketmaster toimii jatkossa Finlandia-talon lipunvälitystoimistona.

Finlandia-talon toiminta siirtyy ensi vuoden alussa mittavan remontin vuoksi uuteen tapahtumakeskukseen, Pikku-Finlandiaan. Uniikki puurakenteinen Pikku-Finlandia tarjoaa Finlandia-talolle ainutlaatuisen areenan erityyppisille tilaisuuksille ja tapahtumille.

Ticketmasterilla on ilo toimia Finlandia-talon kumppanina tulevaisuudessa. Ticketmasterilla on pitkä ja laaja kokemus siitä, mitä Finlandia-talo ja sen tapahtumajärjestäjäasiakkaat tarvitsevat ja pystymme toteuttamaan vaativimmatkin toiveet huippuluokan teknologiamme avulla. Lisäksi ajoitus on hyvä nyt kun tapahtuma-ala palaa tapahtumineen ja odotamme vahvaa nousukautta. Edessä on mielenkiintoisia aikoja niin tapahtumafaneille kuin tapahtumien järjestäjille. Olemme molempien palveluksessa, kommentoi Ticketmaster Suomen Senior Director, Petri Lehtoranta.

Erityisesti klubi-iltojen ja konserttien järjestäjien kiinnostus Pikku-Finlandiaa kohtaan on ollut ilahduttavan suurta. Helsingissä on selkeästi tällä hetkellä pulaa tasalattiallisista tiloista, joissa voi järjestää tapahtumia jopa tuhannelle henkilölle. Pikku-Finlandian moneksi muuntuvat tilat ja keskeinen sijainti mahdollistaa musiikki-iltojen laajentumisen myös Töölönlahdelle avautuvalle kahvilan terassille. Ticketmasterin kanssa voimme monipuolistaa palveluitamme ja kehittää edelleen kuluttaja-asiakkaidemme sekä meille uusien kohderyhmien asiakaskokemusta Pikku-Finlandiassa. Pikku-Finlandiassa toteutamme myös ainutkertaisia Show & Dinner iltoja keittiöpäällikkömme Mika Jokelan johdolla, kertoo Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Finlandia-talon ja Ticketmasterin yhteistyösopimus allekirjoitettiin kesäkuussa.

Ticketmaster on lipunmyynnin ja siihen liittyvän digitaalisen markkinoinnin ja mobiilipalveluiden osaamisen kansallinen ja kansainvälinen johtava yritys, jonka kautta myydään vuosittain yli 500 miljoonaa pääsylippua 32 maassa.

Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo on Suomen tunnetuin tapahtuma- ja konserttikeskus keskellä Helsinkiä. Vuonna 1971 valmistunut rakennuksen perusparannus alkaa vuonna 2022. Finlandia-talon perusparannuksen ajaksi Töölönlahden rantaan avautuu Pikku-Finlandia-niminen uusi tapahtumakeskus ravintola- ja tapahtumakäyttöön. Finlandia-talon peruskorjaus kestää noin kaksi ja puoli vuotta.

Finlandia-talo: www.finlandiatalo.fi


Lipunmyynnin ratkaisut
Tapahtumajärjestäjän tuki
Artikkeli
Tiimimme
Ota yhteyttä
Andy White, Freelance WordPress Developer London