Sopimus kattaa jääkiekkojoukkue Oulun Kärppien kotiottelujen, Qstock-festivaalin, tapahtumakeskus Tullisalin tapahtumien sekä Bar Ihku -ravintoloiden konserttitapahtumien yksinoikeudellisen lipunmyynnin. Tarjoamme konsernin käyttöön lipunvälityspalvelut, markkinointiteknologian ja asiakasdatan sekä pitkän yhteistyön synnyttämän osaamisen.

Konsernin emoyhtiönä toimii urheiluliiketoimintaa harjoittava Oulun Kärpät Oy, jonka 2000-luvun menestynein Liiga-joukkue Kärpät pelaa vuodessa noin 35 kotiottelua 6 250 paikkaisella Oulun Energia Areenalla.

Tapahtumaliiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiö Qstock Oy:n jo 20. kertaa järjestettävä ja yhdeksän kertaa peräkkäin loppuunmyyty Qstock kerää vuosittain yli 40 000 kävijää Oulun Kuusisaareen. Qstock Oy järjestää festivaalin lisäksi konsertteja monipuolisiin tapahtumiin taipuvassa Tullisalissa.

Konserniin tammikuussa 2023 osake-enemmistöllä siirtynyt Tunturiviihde Oy toimii viiden Bar Ihku -ravintolan voimin Levillä, Rukalla, Oulussa, Tampereella ja Helsingissä ja järjestää vuosittain noin 40 konserttia.

Pitkä yhteistyö Oulun Kärpät -konsernin kanssa

Konserni painotti lipunvälityskumppanin valinnassa Ticketmasterin luotettavuutta sekä kykyä tuottaa ja kehittää digitaalisia lippuratkaisuja. Jääkiekkojoukkue Oulun Kärppien lipunmyynti tulee siirtymään Ticketmasterin uuteen erityisesti urheilujoukkueille suunniteltuun lipunmyyntijärjestelmään syksyllä 2024.

”Kyseessä on Kärppien pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa halusimme jatkaa toimivaa yhteistyötä. Ticketmasterin uusi lipunmyyntijärjestelmä tulee jatkossa parantamaan asiakaskokemusta koko konsernin osalta. Olemme olleet tyytyväisiä Ticketmasterin toimivuuteen, ja toiminnallinen luotettavuus olikin merkittävin tekijä, kun lähdimme miettimään jatkosopimusta lipunmyyntiin,” toteaa Oulun Kärpät Oy:n toimitusjohtaja Tommi Virkkunen.

”Jatkosopimus konsernin kanssa on jälleen osoitus hedelmällisen yhteistyön potentiaalista saavuttaa mahtavia asioita ja luoda myönteistä vaikutusta koko tapahtuma-alalla. Jatkosopimuksen yhteydessä yhteistyö myös laajenee, kun Bar Ihku-ravintolat siirtyvät Ticketmasterin myynti- ja markkinointipalveluiden pariin,” kertoo Ticketmaster Suomen Key Account Manager Mikko Haapala.

Liiketoiminnot ja kumppanuussopimukset synergiassa

Oulun Kärpät -konserni on kehittänyt liiketoimintapohjaansa liiketoiminnoilla, jotka vahvistavat toinen toisiaan. Yhteistyön jatkaminen pitkäaikaisen lipunvälityskumppanin kanssa palvelee myös samoja tavoitteita.  

”Yhteistyömme edustaa täydellistä synergiaa. Molemmat osapuolet tuovat pöytään omat vahvuutensa, jotka tukevat toinen toisiaan. Avoin viestintä, luottamus ja aitoon yhteistyöhön perustuva ajattelutapa avaa loputtomia mahdollisuuksia,” Ticketmaster Suomen Haapala hehkuttaa.


www.karpat.fi
www.qstock.fi
www.barihku.fi