TIEDOTE 23.4.2019
Suomen suurin seikkailupuistoketju HopLop aloittaa käteisettömän asiakaspalvelun kokeilun. Samalla HopLop ja Ticketmaster Suomi ovat solmineet merkittävän kumppanuussopimuksen, joka koskee muun muassa ennakkolippujen myyntiä sekä siihen liittyvää markkinointi- ja teknologiaosaamista ja digitaalisia lippuratkaisuja.

HopLop on jo aloittanut Ruoholahden sisäseikkailupuistossaan Helsingissä kokeilun uudenlaisilla älyrannekkeilla, joiden NFC-siru mahdollistaa aiempaa vaivattomamman asioinnin sisääntulon ja muiden palveluiden yhteydessä.
– Rannekkeen avulla voimme tarjota asiakkaille jokaisen omiin tarpeisiin sopivimman lippuvalikoiman, kuten sarjalipun tai perhelipun. Rannekkeeseen voi jatkossa ladata valmiiksi rahaa myös vaikkapa välipala- tai lounasruokailuihin ja muihin ostoksiin, jolloin käteistä ei tarvita paikan päällä lainkaan, kertoo HopLopin toimitusjohtaja Petri Pitkäranta.

HopLop toteuttaa kokeilun yhteistyössä GET Scandinavian ja Ticketmasterin kanssa huhti-toukokuun ajan. – Keräämme kokemuksia asiakkailta ja jos kaikki menee hyvin, niin alamme vähitellen kokeilla myös käteismaksutonta palvelua, Pitkäranta toteaa.

Ticketmasterille kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pääsylippujen ennakkomyynti ulotetaan myös seikkailupuistoihin. HopLopin lippuja ei tarvitse jatkossa jonottaa lippukassalla, vaan ne voi ostaa jo ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta sekä mobiiliapplikaatiosta.
– Pääsemme samalla tarjoamaan HopLopille kaikkea sitä pääsylippujen myyntiin liittyvää markkinointi- ja teknologiaosaamistamme, jota jo tarjoamme sadoille muillekin asiakkaillemme tapahtumatuotannoissa ympäri Suomen, toteaa Ticketmaster Suomen markkinointijohtaja Riitta Peitsala

HopLop on Suomen suurin seikkailupuistojen ketju ja merkittävin yksityinen lasten liikuttaja. Yhtiö on perustettu vuonna 2006, ja sillä on 21 toimipistettä ympäri Suomen. Lisäksi Saksan ensimmäinen HopLop avattiin kesäkuussa 2018. HopLop haluaa kannustaa lapsia leikkiin ja liikkumiseen sekä tukea perheiden hyvinvointia.

Ticketmaster on lipunmyynnin ja siihen liittyvän digitaalisen markkinoinnin ja mobiilipalveluiden johtava yritys, jonka kautta myydään vuosittain yli 500 miljoonaa pääsylippua 29 maassa. Ticketmaster on osa maailman johtavaa tapahtuma-alan yritystä, Live Nation Entertainmentia.

Lehdistökuvat: www.dropbox.com/sh/0qd0g8y09uaezqu/AACLGtSixhme6OAnOOyScSEba?dl=0